Muovipakkausten kerääminen alkaa Kalasatamassa

Asukkaiden toivoma muovipakkausten kerääminen alkaa Kalasatamassa syksyllä 2018. Keräyksen valmistelut aloitetaan elokuussa 2018 ja järjestelmää testataan marras-joulukuussa. Tammikuun alussa jätteenkeräysjärjestelmä on muovinkeräyksen osalta alueella täysin valmis.

Taloyhtiöt voivat aloittaa muovipakkausten keräyksen heti kun uusi keltaisella merkitty muoville tarkoitettu jätteensyöttöpiste on asennettu kiinteistölle. Muovipakkausten keräys ei aiheuta taloyhtiöille lisäkustannuksia.

Muovin kierrätettävyyden ja aineksen laadun kannalta tärkeää on myös muovin puhtaus.

Jätteenä kerättyä muovia hyödyntää Suomen Uusiomuovi Oy. HSY tulee toimittamaan kerätyt muovipakkaukset Suomen Uusiomuovi Oy:n ja Fortumin välisellä sopimuksella Riihimäelle Fortumin mekaaniseen lajittelulaitokseen, missä muovilajit erotellaan toisistaan edelleen jalostettaviksi materiaalihyötykäyttöön.

Muovin kierrättämisen suurin hyöty on, ettei neitseellisiä raaka-aineita kulu uuden muovin tuotantoon ja kerättyjen muovipakkausten materiaali saadaan takaisin hyötykäyttöön. Kerätty materiaali jalostetaan ja käytetään mahdollisuuksien mukaan uusiomuovituotteiden valmistamiseen.

Muovipakkausten erilliskeräys ei ole vielä tällä hetkellä velvoitteena HSY:n jätehuoltomääräyksissä tai EU:n jätedirektiivissä. EU tullee edellyttämään muovipakkausten kierrätysasteen nostoa lähivuosina. Kalasataman jätteen putkikeräys Oy ja Helsingin kaupunki haluavat kantaa modernia ilmastovastuuta ja toimia alueellisessa muovinkeräyksessä lainsäädäntöön nähden etupainotteisesti.

Tulemme postittamaan tiedotteen sekä päivitetyn jätteen putkikeräyksen Pikaoppaan alueen asukkaille myöhemmin.