Miksi kierrättäminen on tärkeää?
Kierrättäminen säästää luontoa ja luonnonvaroja sekä edistää kiertotaloutta, jossa jätettä ei synny ja toisen jäte on toisen raaka-aine.
ARVOKKAAT MATERIAALIT on hyvä pitää kierrossa mahdollisimman pitkään. Jätteen putkikeräyksellä kerätyt biojätteet hyödynnetään biokaasun tuotannossa, paperi ja kartonki hyödynnetään materiaalina ja muovipakkauksista tehdään uusia muovituotteita. Sekajätekin päätyy polttoon, jolloin siitä saadaan sähköä ja lämpöä.
Kierrättäminen on siis ympäristöteko, jossa tarvitaan meidän kaikkien panosta. Pienet teot johtavat yhdessä suuriin muutoksiin!
Vähemmän jätettä, enemmän kierrätystä
SUOMEN JÄTELAINSÄÄDÄNTÖ tähtää jätteen määrän vähentämiseen ja materiaalin hyödyntämiseen. Tähän ohjaa myös Euroopan unioni, joka puhuu ”resurssitehokkaasta” Euroopasta, missä kaikki mahdollinen hyödynnetään. Kierrätykseen kelpaamaton kotitalouksien sekajäte onkin päätynyt kaatopaikan sijasta jätevoimalaan jo vuodesta 2014 lähtien.
Vuonna 2016 orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astui voimaan, jonka seurauksena biohajoavan jätteen (biojäte, pahvi, paperi, puu) ja orgaanista ainesta sisältävän jätteen (tekstiilit, muovit) lajittelua on tehostettu koko Suomessa.